EV66973.jpg
EV66973.jpg
EV66973.jpg

Tavastia-klubi Events

Maija Vilkkumaa

Advance tickets from 29 €, at the door 33 €, Age limit: 18+

HUOM! Keikka on siirtynyt huhtikuulta joulukuulle!

Muun muassa Tarharyhmässä ja Hunajameloneissa musiikkia tehnyt Maija Vilkkumaa julkaisi jättihitin "Satumaa-tango" sisältäneen soolodebyyttinsä "Pitkä ihana leikki" vuonna 1999. Viidesti Emma-palkittu sekä Teosto- ja Juha Vainio -palkittu Maija Vilkkumaa on yksi maamme eniten albumeita myyneistä muusikoista. Hän on uransa aikana julkaissut seitsemän soololevyä, joilta muistetaan "Satumaa-tangon" lisäksi muun muassa hitit "Ingalsin Laura", "Ei", "Lottovoitto", "Totuutta ja tehtävää", "Hiuksissa hiekkaa", "Noinko vaikeeta se on", "Prinsessa jää", "Se ei olekaan niin" ja "Siks ku mä halusin".

"Soolourani 20. juhlavuosi oli hieno: bändimme teki valtavan määrän ylistettyjä keikkoja, olin mukana Vain elämää -juhlakaudella, otin aiempaa isomman vastuun tuottamisesta ja palasin musiikillisesti lähemmäs juuriani. Itsensä etsimisen aika alkaa olla ohi, ja vuosi 2020 tulee olemaan vielä isompi, hikisempi, nopeampi, visuaalisempi, herkempi ja rohkeampi kuin aiemmat. Liity mukaan jengiin!"
- Maija Vilkkumaa