EV69334.jpg
EV69334.jpg
EV69334.jpg
EV69334.jpg
EV69334.jpg
EV69334.jpg

Tavastia-klubi Events

Ismo Alanko Yksin - Neljäkymmentä laulujen vuotta

Advance tickets from 49 €, at the door , Age limit: 18+

ISMO ALANGON 40 LAULUJEN VUOTTA -JUHLAKONSERTIT TAVASTIALLA MARRASKUUSSA

10 konserttia, kahdeksan ohjelmistoa ja kuusi eri kokoonpanoa 10.-21.11.2020

Vuodesta 1980 kotimaisen rockin huipulla uraa luonut Ismo Alanko juhlistaa 40-vuotistaiteilijajuhlaansa Helsingin Tavastialla loppuvuodesta. 10. marraskuuta käynnistyvä kahdeksan teemakonsertin sarja esittelee monipuolisen artistin tuotantoa valikoituna kokonaisuutena kunkin illan ajan.

Suomalaisen musiikin kenttää elinvoimaisella ja rohkealla tavalla uudistaneelle Ismo Alangolle ehdotettiin esiintymistä Hartwall Arenalla, mutta yhden illan sijaan keikkapaikaksi valikoitui 50-vuotisjuhlaansa viettävä Helsingin Tavastia-klubi: "Tavastia on ainoa paikka, joka on ollut aktiivisesti toiminnassa koko sen ajan kuin minäkin. Tuli mieleen, että siellä olisi käytännöllistä, helppoa, hauskaa, kodikasta ja jotenkin oikeanlaista järjestää tällainen konserttisarja."

Ajatus konserttisarjasta syntyi kaksi vuotta sitten järjestetyn Tampere-talon "Talossa Ismo Alanko" -tapahtuman pohjalta, jossa muusikko esiintyi kolmena iltana erilaisten kokoonpanojen voimin loppuunmyydyille saleille. "Ajattelin laajentaa tästä. Tavastia on pienempi tila, mutta siellä voisi olla enemmän iltoja ja enemmän erilaisia proggiksia. On paljon pyydetty esittämään eri levykokonaisuuksia. Ja toisaalta on pitkään puhuttu, että olisi kiva soittaa Ismo Alanko Säätiön alkuperäisen kokoonpanon kanssa. Sitten aloin vain miettiä, mitä levyjä haluaisin esittää ja minkä kokoonpanon kanssa haluaisin soittaa", avaa Alanko iltojen taustaa.

Mukaan valikoituneet albumikokonaisuudet pitävät sisälläään niin Alangon uran suurimmat ja tunnetuimmat teokset kuin myös harvemmin esitettyjä yllätyksiä. Lavalle nousee kunakin iltana joukko Suomen eturivin muusikoita. Kahtena ensimmäisenä iltana 10.-11. marraskuuta kuullaan 12 vuoden välein julkaistut albumit "Kun Suomi putos puusta" ja "Hallanvaara" Ahti Marja-Ahon ja Samuli Laihon johtaman orkesterin säestämänä.

Torstaina 12. marraskuuta juhlitaan Alangon 60-vuotispäivää, jossa artisti esiintyy niin nykyisen bändinsä Joakim Berghällin, Jussi Jaakonahon, Mikko MäkelänJuho Viljasen ja Niko Votkinin kuin pitkäaikaisten, yllätysvieraina nähtävien ystäviensä kanssa.

Synttäribileitä seuraa 13.-14. marraskuuta Ismo Alanko  Säätiö: "Pulu"-konsertit, jolloin bileisiin liittyvät Jussi Kinnunen, Samuli LaihoTeho Majamäki, Kimmo Pohjonen sekä Marko Timonen. Sama kokoonpano teki myös "Sisäinen solarium" -albumin, jolta myös on luvassa parhaita paloja.

Tiistaina 17. marraskuuta luvassa on yllätyksellinen Ismo Alanko Yksin -ilta, jolloin yleisöllä on mahdollista kuulla melkein mitä vain. 

Seuraavana iltana vuorossa on albumit "Blanco Spirituals" ja "Onnellisuus" julkaissut Ismo Alanko Teholla. Keikalla on mukana myös laajennettu kokoonpano Teho-osasto, jossa soittavat Teho MajamäkiJarno KarjalainenTimo Kämäräinen ja Olli Krogerus.

Koneellisemman "Jäätyneitä lauluja" -albumin vuoro on 19. marraskuuta, jolloin Riku MattilanMitronAlpo Nummelinin ja Artturi Tairan muodostama yhtye takaa kiinnostavan illan. "Tämä on hyvin jännittävä projekti, josta osaan etukäteen sanoa vain sen, että luotan tähän ryhmään. Kun Mitro kohtaa Artturi Tairan ja Alpo Nummelinin, ja lisäksi me säädämme siinä Rikun kanssa jotain, siitä tulee varmasti jotain kiinnostavaa. Ja keksimme kyllä jotain muutakin tunnelmaan sopivaa soitettavaa kuin tuon levyn biisit", lupaa Alanko.

Häikäisevän monipuolisen uran tehneen Ismo Alangon artistiuran harvinaisuuksien vuoro on perjantaina 20. marraskuuta. Nykyisen yhtyeen kanssa esitettävä Harvoin kuultua 1980-2020 on siis nimensä veroinen: "Haluan yllättää paitsi yleisön, myös itseni ja yhtyeeni. Tämä on kyllä hirveä duuni yhden illan takia. Työmäärää ei tätä kokonaisuutta rakentaessa pelätä."

Konserttisarjan huipentava Suurimmat ja kauneimmat 1980-2020 koetaan lauantaina 21. marraskuuta yhdessä nykykokoonpanon kanssa. "Suurimmat ja kauneimmat on varmaan kaikkein selkein näistä kaikista. Sinä iltana soitetaan tunnetuimmat biisini - ainakin jotain joka levyltä", kertoo ainutlaatuista konserttisarjaa innoissaan odottava Alanko.

 

ISMO ALANKO - 40 LAULUJEN VUOTTA

10.-11.11. Kun Suomi putos puusta & Hallanvaara
- Orkesteria johtavat Ahti Marja-Aho & Samuli Laiho

12.11. Synttäribileet
- Joakim Berghäll, Jussi Jaakonaho, Mikko Mäkelä, Juho Viljanen, Niko Votkin sekä yllätysvieraita uran varrelta

13.-14.11. Ismo Alanko Säätiö: Pulu
 Jussi Kinnunen, Samuli Laiho, Teho Majamäki, Kimmo Pohjonen, Marko Timonen

17.11. Yksin

18.11. Ismo Alanko Teholla
- mukana myös Teho-osasto: Teho Majamäki, Jarno Karjalainen, Timo Kämäräinen, Olli Krogerus

19.11. Jäätyneitä lauluja
- Riku Mattila, Mitro, Alpo Nummelin, Artturi Taira

20.11. Harvoin kuultua 1980-2020
- Joakim Berghäll, Jussi Jaakonaho, Mikko Mäkelä, Juho Viljanen, Niko Votkin

21.11. Suurimmat ja kauneimmat 1980-2020
- Joakim Berghäll, Jussi Jaakonaho, Mikko Mäkelä, Juho Viljanen, Niko Votkin

Liput alk. 49 €