EV46373.jpg
EV46373.jpg
EV46373.jpg

Tavastia-klubi Tapahtumat

Future Islands (USA)

Liput ennakkoon alk. 32,50 €, ovelta , Ikäraja: K-18

FUTURE ISLANDS ENSIMMÄISELLE KLUBIKEIKALLEEN SUOMEEN

Viime vuosien suurimpien indie-yhtyeiden joukkoon noussut Future Islands saapuu syksyllä ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Huhtikuussa uuden albumin julkaiseva yhdysvaltalaisbändi saapuu Helsinkiin Tavastia-klubille sunnuntaina 29. lokakuuta.

Neljä pitkäsoittoa julkaissut Future Islands tunnetaan parhaiten vuoden 2014 "Singles"-albumistaan sekä varsinkin levyltä löytyneestä "Seasons (Waiting on You" -hitistä, joka valittiin esimerkiksi Pitchforkin ja NME:n toimesta vuoden parhaaksi biisiksi. Synapopia ja vaihtoehtorockia tuotannossaan yhdistelevä kolmikko valmistautuu parhaillaan huhtikuun alussa julkaistavan "The Far Field" -uutuuslevyn ilmestymiseen.

Aikaisemmin Future Islands on vieraillut Suomessa ainoastaan kesän 2014 Ruisrockissa ja seuraavan vuoden Flow Festivaleilla.

www.future-islands.com
www.tavastiaklubi.fi
www.fullsteam.fi