EV56448.jpg
EV56448.jpg
EV56448.jpg

Tavastia-klubi Tapahtumat

Joensuu 1685, Black Lizard

Liput ennakkoon alk. 18 €, ovelta 20 €, Ikäraja: K-18

JOENSUU 1685 soittaa Tavastialla 5. lokakuuta.

Joensuu 1685 katosi valokeilasta vuonna 2010. Yhtye ei koskaan kuitenkaan sanonut hajoavansa. Nyt kuu ja tähdet ovat oikeassa kulmassa, ja hiatus on ohi. Joensuu 1685 juhlii debyyttialbuminsa 10-vuotisia.

DEBYYTTIALBUMISTA

Joensuu 1685 julkaisi nimeään kantavan debyyttilevynsä syyskuussa 2008. Levyn yhtenä tuottajana toimi 22-Pistepirkkojen Asko Keränen, ja sen julkaisi Pistepirkkojen pyörittämä levy-yhtiö.

Musiikkikriitikoilta tulleen vastaanoton perusteella kyseessä oli yksi vuoden merkittävimmistä kotimaisista indie-julkaisuista. Rumba-lehden kriitikot valitsivat levyn vuoden 2008 kotimaiseksi albumiksi. 

Lisäksi yhtye valittiin musiikkialan tärkeimmän vuosittaisen tapahtuman, Musiikki & Median, yhteydessä järjestettävän Lost In Music -festivaalin odotetuimmaksi artistiksi.

 

Joensuu 1685 ovat Mikko, Markus ja Risto Joensuu.