EV65253.jpg
EV65253.jpg
EV65253.jpg

Tavastia-klubi Tapahtumat

Lxandra

Liput ennakkoon alk. 22,50 €, ovelta 24 €, Ikäraja: K-18

LXANDRA ENSIMMÄISELLE SUOMEN KLUBIKEIKALLE TAMMIKUUSSA

Pysäyttävän upeasta äänestään tunnettu pop-superlupaus Lxandra saapuu ensimmäistä kertaa klubikeikalle Suomeen. Odotettu esiintyminen nähdään Tavastialla 23. tammikuuta 2020.

Island Recordsin kanssa Yhdysvalloissa ja Universal Musicin kanssa Saksassa levyttävä tekijä julkaisi juuri debyytti-EP:nsä "Another Lesson Learned". Suomenlinnassa varttunut, mutta Berliinissä tukikohtaansa jo vuosia pitänyt Lxandra on rikkonut miljoonastriimien rajoja singleillään kuten Dig Deep, Swimming Pools sekä Flicker.

Tähän mennessä artistia on päästy näkemään Suomessa vain kesän isoimmilla festivaaleilla Flowsta Ruisrockiin sekä Elämä Lapselle -konsertissa. Ulkomailla hän on esiintynyt mm. Berliinin Lollapaloozassa, The Great Escape -tapahtumassa ja osana Dua Lipan kiertuetta. 

Lxandralle myönnettiin tammikuussa nimekäs Music Moves Europe (MME) -palkinto (entiseltä nimeltään EBBA), jonka ovat aiemmin saaneet muun muassa Adele, Tove Lo ja Sigrid. Hän on vieraillut Felix Jaehnin albumilla "I", minkä lisäksi laulajan oma single Hush Hush Baby päätyi saksalaisen elektroniikkajätti Saturnin mainoskampanjaan.