Tavastiaklubi
 
To 16.9.2010

Finntroll (20:45),
Tukkanuotta (19:45)

19-24
Hinta: enn. alk. 13 € / ovi 14 € Ikäraja: S/K18   

HUOM! Ikärajaton keikka - rajattu anniskelualue.

Brittien suurin lehti The Sun kirjoitti vastikään: "Jos Mordorin valtakunnassa olisi johtava keikkapaikka, olisi Finntroll sen housebändi". Suomalaisen peikkometallin sanansaattaja suuntaa syksyn pimetessä kotimaan kiertueelle, joka saapuu myös Tavastialle 16. syyskuuta. Suomen keikkojen jälkeen yhtye lähtee jälleen valtaamaan Eurooppaa.

Finntrollilta ilmestyi helmikuussa ylistetty viides studioalbumi "Nifelvind", joka julkaistiin Suomen lisäksi myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Uudella levyllä on myös selkeä muutos aikaisempaan, kuten Soundin Marko Säynekoski arviossaan totesi: "Uudella levyllä Finntrollin folk on kasvanut syvälle metallin sisään ja kansanmusiikkihenki kuuluu lähinnä melodiakuvioissa, jotka nekään eivät ole mitään lainoja, vaan osoituksia yhtyeen kyvystä tarjota uutta ja yllättävää. - - Finntrollin uudet sävellykset ovat moni-ilmeisiä, kun yhtye ryydittää niitä laajan skaalan vaikutteilla pitäen silti linjastaan kiinni. Bändi on rakentanut biiseihinsä nerokkaita sovituksia ja mahtipontisuuttakin on riittämiin."

Finntrollille lavan lämmittää Tukkanuotta, helsinkiläinen death metal -bändi, joka kertoo elämänmakuisia tarinoita lähiöidemme kertomattomista totuuksista, lähiöbaarien usvaisista kuvioista ja risukasoista joihin aurinko ei ikinä paistanutkaan. Yhtyeen maaliskuussa ilmestynyt "Huomenta Suoli"-albumi jatkaa siitä, mihin debyyttialbumi "Viimeinen Nistiretki" jäi.

Facebook
Tavastiaklubi, Urho Kekkosen katu 6
Aukioloajat su-to 20-01, pe-la 20-04
(jollei toisin mainita). Ikäraja 18v.
Tavastiaklubi Facebookissa | Yhteystiedot

Uutiset

Postituslista

Haluatko pysyä ajan tasalla Helsingin keikkarintamalla? Liity Tavastian ja Semifinalin postituslistalle! Voit myös poistua listalta tämän lomakkeen avulla lähettämällä osoitteesi uudelleen.


Nimi  

Sähköposti  

Lähetä